perjantai 23. maaliskuuta 2012

Aikainen aamu

Pelipalaveri oli aamulla aika koominen näky. Aikuisten kämpään hiipi seiskan aikaan joukko erilaisia haamuja ja zompeja.
Putte ja Jasu herätteli tytöt tulevaan peliin ja päivä käynnistyi viimeistään kävellessä hallille.

Peli oli äärettömän jännä. Johdettiin kaksikin kertaa ja tsemppi oli huima. Taas ratkaisut tehtiin viimeisillä hetkillä. Hävittiin peli niukasti.


torstai 22. maaliskuuta 2012

What doesn`t kill you makes you stronger!












Eka päivä takana, kolme edessä. Täällä kämpillä vietetään loppuiltaa. Alkaa just se ohjelma Viidakon tähtöset. Saunat on lämpeämässä ja pitäis venytellä lihakset vetreiks huomisii voittoja varten;) Eka päivä ei menny oikee putkee.. Hävittii kumpiki peli. Ekana Tuusulaa 5-3 ja Laitilaa 3-1. Mutta täältä noustaaan! 
Moni pelaaja on ollut Maijan sanojen mukaan Ramboina, eikä oo päässy pelaamaan. Maijalla oli selkä kipeä, Taijalla nilkka nyrjähtänyt ja Sagalla oli kuumetta. Myös pieniä tapaturmia tapahtui viimeisessä pelissä Laitilaa vastaan. 
Huomenna herätys 6.30. Pirtsakoita tyttöjä siis näkyvissä;) Jotkut pelaajat jäävät omalla vuorollaan pois pelistä. Tänään peleissä oli huilimassa Ronja, Olga ja toisessa pelissä Jiina ja Ella.

- Hanna #27, Taija #14
Tsemppiä turnaukseen!!!

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

kaikki peliin - pian se alkaa !

Huomenna alkaa kauan odotettu C:n sm-turnaus ! Kääk, mä en oo viel pakannu tai ees miettiny pakkaamista .. hehe. Turnaus pidetään Vierumäellä ja se kestää neljä päivää. Joka päivälle on ainakin kaksi peliä. Me nukutaan siellä omissa huoneistoissa. Kaikilla on oma sauna, suihkut ja esim. keittiö ! Huoneisiin mahtuu 4-5 tyttöä. Uskon että tästä matkasta tulee tosi hauska, koska kaikki hetket tän ihanan joukkueen kanssa on korvaamattomia ♥ Tänne blogiin varmaan kirjottaa omalla vuorollaan eri ihmiset. Toivottakaa meille tsemppiä tulevaan turnaukseen, lets hope it's a good one !


Tästä voi kattoo huoneistojen panoraama kuvaa !







Nämä kuvat on viime turnauksista (:


- Taija #14

maanantai 28. helmikuuta 2011

Kohti kotia

Olemme tätä kirjoittaessa Toronton lentokentällä.
Kaikki tytöt ja kamat mahtuivat mukaan, vaikka hieman jouduttiinkin siirtelemään kamoja laukusta toiseen painojen vuoksi.

Mieliala täällä kentällä on hyvä. Tytöt ovat tosi väsyneitä eikä tappio enään tunnu pahalta. Onhan meillä hopeamitallit kaulassa - Hyvä tytöt.

Pelistä sen verran, että vastustajat olivat varsin tramaattista porukkaa. Aina kun he kaatuivat tai jäällä tapahtui jotain niin heidän tapanasa oli jäädä jäähän makaamaan kuin kuolleet. Se tuntui aluksi varsin pelottavalta, kun luuli että toiselle oli käynyt pahasti. No sitten kun viidennen kerran sana ottelun aikana huoltaja kipitti jäälle "elvyttämään" niin meillä ei enää meinannut huumori kestää.
Johtuen ehkä edellämainitusta tai tappion mielialasta oli osan meidän tyttöjen vaikea taputtaa mitalijaossa :(

Isäntäpeheiden jäähyväiset oli liikuttava tapahtuma, jossa Solveig piti kauniin kiitospuheen. Tytöt halailivat ja kaikkien pianolla valui kyyneleitä. Niin hyväksi suhde ehti muodostua. aika ihanaa. Lupailivat olla yhteydessa puolin ja toisin.

Kutsuimme tietenkin Paris Ringeten vastavierailulle ja lupasimme pitää heistä hyvää huolta, jos tulevat.
Odotamme myös Alexin Suomen vierailua :)

Kohta koneeseen :) toivotaan, että koneet ovat ajallaan.

Kohta nähdään
T. Minna ja muut
Ps. Osa tytöistä haluaa jäädä tänne Kanadaan

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Tuloksia lauantain peleistä, klo 20 Suomen aikaa alkaa finaali joka myös televisioidaan!

Näin kirjoitti Miikka viime yönä tuloksista: Waterloo kaatui 6-1, Chatham voitti meidät 5-3 (on kuulemma Ontarion parhaita joukkueita).
Kaikesta huolimatta olemme FINAALISSA !
Saamme vastaamme uudestaan Chathamin...siis revanssin paikka, jonka aiomme käyttää!
Voitto kotiin toivoo kotijoukot // Tisa
Last night with Paris girls
Chatham Thunder 26.02.2011
Ayr Community Hosting Girls Ringette Team from Finland!, linkki kirjoitukseen 
 

lauantai 26. helmikuuta 2011

Pikakatsaus perjaihin

Osa tytöistä pääsi tutustumaan Kanadalaiseen koulusysteemiin. He osllistuivat mm. Ranskan ja matikan tuntiin. Erilaista oli esimerkiksi se, että oppilaat pysyivät samassa luokassa ja opettajat vaihtoivat luokkia. Jokunen pääsi myös tutustumaan koulubussin kyytiin. Aika hienoja kokemuksia, vai mitä?

Aamupäivällä iso porukka suuntasi - tietysti shoppaamaan ;o
Siellä tapahtui jännä juttu kun eräs mies tuli tohkeissaan juttelee ja kerto, että hänen äitinsä on suomesta. Hän halusi ottaa tatuoinnin suomeksi ja pyysi meitä kirjoittamaan tekstin tatuoijaa varten. Nyt jonkun suomisukuisen ihoa koristaa teksti "one life - live it, yksi elämä elä se"

Ja sitten neljältä piti olla hallilla valokuvassa. Tyttöjä on haastateltu ja paikallis sanomiiin tulee juttu oiken kuvan kera. Lupasivat laittaa sen postissa tulemaan kun ilmestyy.

Illan matsi oli huikea. Tytöt pelasivat oikein hyvää omaa peliään ja he voittivat 8-0.

Sitten vielä perjantain viimeinen juttu. Saran ja Olgan perheeseen on syntynyt tänään kaksi lammasta. Lampaat ovat niin pieniä, että niitä pidetään sisällä talossa. Perhe nimesi lampaat Saran ja Olgan mukaan. Siistii, sillä harvalla on oma nimikkolammas.

Huomenna on tiedossa kolme ottelua, joten jännitettävää riittää.

T.Minna ja muut